Raviurheilu on erittäin suosittua manner-Euroopassa, Venäjällä ja Pohjoismaissa sekä Pohjois-Amerikassa. Kaikkialla raveihin liittyy veikkaaminen, hevosten kunnon arvuutteleminen ja ohjastajien taitojen arviointi spekulointeineen. Raviurheilu onkin monipuolinen harrastus, jossa yhdistyvät räjähtävä hevosvoima ja mainio pelisilmä, jota vaaditaan niin ohjastajalta kuin veikkaajaltakin. Raviurheilun tekee erityisen jännittäväksi veikkauskohteeksi se, että hevosten tuntemisella on suuri arvo, mutta aina silloin tällöin nousee suuria yllättäjiä.

Raviurheilussa on kyse puhtaasti nopeudesta, mutta yksi tyyliseikka siinäkin vaikuttaa: laukata ei saa vaan matka pitää taittaa ravaten. Raveissa ohjastaja istuu erityisillä, kevytrakenteisilla ja suuripyöräisillä ravirattailla ja ohjastaa hevosta ohjien ja piiskan sekä äänensä avulla. Liian usein toistuva laukka, liian pitkä yhtäjaksoinen laukka tai maaliviivan ylitys laukkaamalla johtavat yleensä hylkäämiseen, samoin ohjastajan epäurheilijamainen käytös radalla.

Raviurheilussa luokkia kutsutaan lähdöiksi. Lämminverisille ja kylmäverisille hevosille on omat lähtönsä, samoin tammoille, oreille, ruunille ja eri-ikäisille hevosille. Tämä on välttämätöntä, sillä erityyppisillä hevosilla on hyvin erilaiset nopeus- ja kestävyysominaisuudet. Kylmäveriluokat ovat pohjoismainen erikoisuus ja Suomessa sallitaan suomenhevosen osallistuminen niihin. Ruotsissa ja Norjassa suomenhevonen saa osallistua vain erityisiin kutsulähtöihin. Suomenhevonen on rotuna säilynyt hyvin pitkälle hyvien ravihevosominaisuuksiensa johdosta, sillä se on kylmäverihevoseksi nopea ja innokas juoksija ja sillä on aivan oma erityiskilpailunsakin, Kuninkuusajot, jotka ajetaan Suomessa vuosittain aina eri raviradoilla. Kuninkuusajoista saat tarkempaa tietoa artikkelista Kuninkuusajot.

Raviradat mahdollistavat huolellisen pintarakenteensa ja kaarroituksensa ansiosta mahdollisimman suuret juoksunopeudet. Suomessa tavallisin radan pituus on 1000 m. Pisimmillään matkat saattavat olla jopa yli 4000 m.